Juhannuspäivänä nautittiin cheesecakesta. Paistettu cheesecake eli juustokakku on yksi parhaimmista kakuista, eikä siihen kyllästy koskaan. Sen täyteläinen maku hurmaa kakki ♥ Tämän ohjeen bongasin suosikkiblogistani ja pakkohon sitä oli testata kun Oreo keksejäkin oli omasta takaa, sillä ne tuli tuotua tuliaisiksi Usasta (vaikka saa niitä nykyään suomestakin, tosin ei vielä meidän kotinurkilta).
Oreo cheesecake
Pohja
15 kpl Oreo keksejä
25 g voita
Murustele keksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita ne keskenään. Vuoraa irtopohjavuoan (20cm) pohja leivinpaperilla ja painele murut tiiviisti pohjaksi.
Täyte
400g Philadelphia tuorejuustoa
11/2 dl sokeria
11/2 tl vaniljasokeria
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
6 Oreo keksiä
Sekoita vatkaimella tuorejuusto ja sokerit, lisää joukkoon ranskankerma. Vatkaa kananmunat yksitellen täytteen joukkoon. Murustele vielä keksit ja lisää keksimurut täytteeseen.
Kaada täyte pohjan päälle ja kopauta vuokaa, jotta pinta tasoittuu. Paista kakkua 180-asteisessa uunissa aluksi noin 20 minuuttia ja käännä sitten lämmöt pois kokonaan. Paista vielä noin 10 min.
Jäähdytä kakku ja nosta jääkaappiin tekeytymään vähintään yön yli. Koristele kakku kermavaahdolla, kirsikoilla ja Oreo- keksimuruilla.
lauantai 21. kesäkuuta 2014
perjantai 20. kesäkuuta 2014
Juhannusta & Paholaisen hilloa
Täällä on ollut hieman hiljaiseloa...tuli vietettyä lomaa rapakon takana pari viikkoa ja herkuteltua sikäläisellä ruualla..nam, nam. Mutta nyt rauhoitutaan juhannuksen viettoon, nautitaan suomen keskikesän juhlasta, hyvästä ruuasta, juomasta ja seurasta.
Juhannusaattona meillä usein grillataan..niin tänäkin vuonna, ja ompa joku vuosi tehty rosvopaistikin maakuopassa. Ensimmäisenä grilliruokana tänä juhannuksena syödään broileria, jonka seuraksi nautitaan tietysti Paholaisen hilloa ja vuohenjuustoa.Paholaisen hillo kuuluu ehdottomasti kesäsuosikkeihini ja valmistankin sitä viimeistään juhannukseksi. Hilloa ovat saaneet nauttia myös työkaverit muutamana vuonna..se onkin mukava ruokalahja jonka voi viedä vaikka tuliaiseksi mökille.
Paholaisen hillo
3-4 annosta
1/2 (a'200g) punainen paprika
3 (n.250g) tomaattia
1/2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1/2 rkl öljyä
1/2 rkl sampal oelek chilitahnaa
1/2 rkl punaviinietikkaa
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1/2 dl hillosokeria
1/2 dl vettä
Kuutioi paprika, tomaatit ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota ensin sipuleita öljyssä, lisää sitten paprika, tomaatit. Lisää chilitahna, etikka, suola ja pippuri. Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 20 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää sitten hillosojeri ja vesi. Kiehauta ja anna kiehua vielä 5 minuuttia. Purkita hillo ja jäähdytä. Valmis hillo säilyy jääkaapissa noin viikon.
Lämpömittari näyttää plus neljäätoista joten aika viileissä merkeissä tätä juhannusta vietetään..mutta kaikesta huolimatta..
Juhannusaattona meillä usein grillataan..niin tänäkin vuonna, ja ompa joku vuosi tehty rosvopaistikin maakuopassa. Ensimmäisenä grilliruokana tänä juhannuksena syödään broileria, jonka seuraksi nautitaan tietysti Paholaisen hilloa ja vuohenjuustoa.Paholaisen hillo kuuluu ehdottomasti kesäsuosikkeihini ja valmistankin sitä viimeistään juhannukseksi. Hilloa ovat saaneet nauttia myös työkaverit muutamana vuonna..se onkin mukava ruokalahja jonka voi viedä vaikka tuliaiseksi mökille.
Paholaisen hillo
3-4 annosta
1/2 (a'200g) punainen paprika
3 (n.250g) tomaattia
1/2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1/2 rkl öljyä
1/2 rkl sampal oelek chilitahnaa
1/2 rkl punaviinietikkaa
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1/2 dl hillosokeria
1/2 dl vettä
Kuutioi paprika, tomaatit ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota ensin sipuleita öljyssä, lisää sitten paprika, tomaatit. Lisää chilitahna, etikka, suola ja pippuri. Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 20 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää sitten hillosojeri ja vesi. Kiehauta ja anna kiehua vielä 5 minuuttia. Purkita hillo ja jäähdytä. Valmis hillo säilyy jääkaapissa noin viikon.
Lämpömittari näyttää plus neljäätoista joten aika viileissä merkeissä tätä juhannusta vietetään..mutta kaikesta huolimatta..
HERKULLISTA JA NAUTINNOLLISTA JUHANNUSTA!!
torstai 12. kesäkuuta 2014
Broileri- voileipäkakku
Tämä ohje on yksi blogini suosituimmista ohjeistani...niinpä ajattelin päivittää uuden kuvan kakusta.
Edit 23.7.2017 /Paperivuoka
Lupasin postata Broilerivoileipä- kakun ohjeen ja tässä se nyt tulee ;) Kakku onnistui todella hyvin ja kaikki vieraat kehuivat sen maasta taivaiseen ja onnistunut se oli minustakin..vaikka ensimmäistä kertää sitä teinkin...eikä varmastikkaan ollut viimeinen kerta, sen verran maistuvaa se oli...ehkäpä jo ensi kesänä rippijuhlissa?!
BROILERIVOILEIPÄKAKKU
20 annosta
28 isoa paahtoleipäviipaletta
KOSTUTUS
n. 2 dl kanalientä
TÄYTE 1
450 g marinoituja broilerifilesuikaleita
paistamiseen öljyä
1 punasipuli
3 dl majoneesia
1 prk (200g) kermaviiliä
TÄYTE 2
1 maustekurkku
1 punainen paprika
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (150g) ranskankermaa
1/2- 1 dl hienonnettua persilijaa
KORISTELUUN
400 g Afrikan paprika- tuorejuustoa
1 dl ranskankermaa
ohuita broilerinleikkelitä
sekä muuta mielen mukaan
Valmista ensin täytteet. Ruskista broilerinsuikaleet, anna jäähtyä ja hienonna ne. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita majoneesi, kermaviili, broileri ja sipuli keskenään.
Hienonna toisen täytteen aineet ja sekoita ne keskenään. Keitä vahvahko kanaliemi liemikuutiosta ja anna sen jäähtyä. Leikkaa leivistä reunat. Laita pöydälle pari pitkää kelmusuikaletta vierekkäin poikittain ja niinen päälle pari suikaletta pitkittäin. Laita niiden päälle vielä leivinpaperi. Kokoa kakku näiden päälle, jolloin se on helppo paketoida.
Nosta leivinpaperin kaksi paahtoleipää vierekkäin ja kolme paahtoleipää peräkkäin. Kostuta leivät kevyesti kanaliemellä ja levitä puolet broileritäytteestä. Lado päälle toinen leipäkerroa, kostuta ja levita kasvistäyte kokonaisuudessaan. Laita taas leipäkerros, kostuta ja loput broileritäytteestä. Lado vielä päällimmäiseksi kerrokseksi leipää ja kostuta se.
Kääri kakku tiukasti leivinpaperiin ja tuorekelmuun. Nosta jääkaappiin kevyen painon alle ja anna kostua seuraavaan päivään. Leikkaa kelmu ja leivinpaperi auki ja kumoa kakku varovasti tarjoilulautaselle. Notkista tuorejuusto ranskankermalla ja leivitä kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla.
![]() |
| Alkuperäinen kuva 12.6.2014 |
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Pinjata kakku
Pinjata kakku on karkkeja sisältävä kakku joka hurmaa erityisesti synttärijuhlissa..kokeilemisen arvoinen..ulkonäkönsä kuin makunsakin puolesta :)
Viime kesästä astii olen haaveillut tekeväni Pinjata kakkua..no, nyt olen testannut reseptin ja kakusta tuli herkullista...aioin tehdä sitä joskus toistekin. Vinkki! Kannattaa tehdä pohja kaakaojauheesta niin saa kivan näköisen kakun ja eri kerrokset erottuvat paremmin..minulla sattui vain olemaan vaalea pohja tehtynä pakasteessa joten hyödynsin sen tällä kertaa.
Pinjata-kakku
Pohja
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl perunajauhoa
2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
Valmista pohja kuten kääretottu. Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia.
Täyte
2 liivatetta
3 dl kuohukermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
200 g valkosuklaata
200 g ranskankermaa
2 rkl vettä
Kostutus
1 1/2 dl maitoa
Sisälle
Erilaisia makeisia tai suklaakarkkeja, pähkinöitä tai suklaarouhetta
Kuorrute
200 g valkosuklaata
200 g sitruunatuorejuustoa
Vuoraa kulho (tilavuus enintään 2 l) kelmulla. Leikkaa pohjasta paloja ja peitä niillä kulhon sisäpinta. Kostuta maidolla (kulhon pohjaa vasten ei tarvitse kostuttaa sillä kostuke valuu sinne itsestään). Säästä loput pohjalevystä myöhempää käyttä varten.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää tuorejuusto joukkoon. Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Yhdistä suklaasula ranskankerman kanssa. Sulata liivatteet kuumaa veteen ja lisää se suklaaseokseen ohuena nauhana. Lisää seos sitten kerma-tuorejuustovaahtoon.
Kaada täyte kulhoon. Peitä juomalasin ulkopinta leivinpaperilla ja sitten kelmulla. Paina lasi keskelle täytettä niin että joka puolella on täytettä yhtä paljon. Nosta kulho jääkaappiin noin kolmeksi tunniksi.
Poista lasi, leivinpaperi ja lopuksi kelmu. Kaada kolon pohjalle makeisia. Jos täytettä jäi yli lusikoi se nyt makeisten päälle tai täytä lopulla kakkupohjalla (kuten minä tein). Laita kulhon päälle tarjoilulautanen ja kumoa kakku. Nosta kulho paikoiltaan ja poista kelmu.
Sulata kuorrutteen suklaa. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella ja lisää suklaa. Leivitä kuorrute kakun pinnalle. Koriste haluamallasi tavalla.
Vieraat sanoivat kakun nähdessään " Wau, mikä kakku!"
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Mansikkainen maljakakku ja Lime pie
Nuorempi tyttäreni täyttää muutaman päivän päästä 12 vuotta ja synttäreitä on juhlittu jo kahteen otteeseen. Ensin viime sunnuntaina isovanhempien ja kummien kanssa sekä vielä tänään juhlittiin kaverisynttäreillä. Molemmissa juhlissa herkuteltiin kakuilla. Sunnuntaina tarjolla oli Mansikkainen maljakakku ja
Lime Pie, joiden ohjeet laitan tähän postaukseen. Sunnuntaina nautimme myös voileipäkakusta joka oli broilerista...ohje tulee myöhemmin kuten myös kaverisynttäreiden Pinjata kakun ohje.
Mansikkainen maljakakku
Lime Pie, joiden ohjeet laitan tähän postaukseen. Sunnuntaina nautimme myös voileipäkakusta joka oli broilerista...ohje tulee myöhemmin kuten myös kaverisynttäreiden Pinjata kakun ohje.
Mansikkainen maljakakku
8 annosta
Pohja
3 munaa
11/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
11/2 l tuoreita mansikoita
11/2 dl sokeria
1 prk (250g) vaniljarahkaa
4 dl vispikermaa
Vaahdota munat ja sokeri, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen taikinaan. Levitä taikina uunipellille ja paista 225 asteessa 6-8 minuuttia. Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille.
Perkaa ja pilko mansikat. Jätä muutama koristeeksi. Sekoita mansikat sokerin kanssa ja anna maustua puolisen tuntia. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon rahka. Leikkaa torttulevy paloiksi. Nosta kulhoon 1/3 mansikoista. Levitä päälle 1/3 kemaseosta ja asettele päälle kakkulevyn paloja. Levitä päälle loput mansikat, kerma ja kakkulevyt. Nostele pinnalle loppu kermaseos. Koristele mansikoilla. Anna maustua jääkaapissa noin kaksi tuntia ennen tarjoamista
Lime Pie
8 annosta
Pohja
Täyte;
Koristeeksi:
| 1 pak (175 g) | kaurakeksejä | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| 75 g voita |
| 2 dl kerma | |
| 2 prk (à 200 g) Valkosuklaa-Lime rahka | |
| 1/2 dl sokeria | |
| 2 keltuaista | |
| 1 tl limetin kuorta | |
| 1/2 rkl limetin mehua |
| 1 dl | kermaa |
| 1 tl | vaniljasokeria |
| 1 tl | sokeria |
| 1 | limetti ohuina viipaleina |
Murskaa keksit. Lisää voi sulatettuna.
Vuoraa irtopohjavuoan (Ø 24 cm)
pohja leivinpaperilla. Taputtele keksimuruseos vuoan pohjalle ja
reunoille n. 4 cm:n korkeuteen. Esipaista pohjaa uunin alaosassa 175
asteessa 7 min.
Vatkaa kerma vaahdoksi.Yhdistä toisessa kulhossa rahka, sokeri ja keltuaiset.
Pese 1 - 2 limettiä kuumalla vedellä (limettien määrä riippuu niiden koosta). Kuivaa.Raasta ohut pintakuori. Lisää 1 tl kuorta täytteeseen. Säästä loppu kuoriraaste koristeeksi. Purista mehu. Lisää sitä 1/2 rkl täytteeseen. Lisää täytteeseen vaahdotettu kerma. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle.
Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 23 min tai kunnes kypsä. Jäähdytä täysin kylmäksi. Irrota kakku varovasti veitsellä vuoan reunoista. Siirrä vadille.
Tarjoa mieluiten seuraavana päivänä.Koristele juuri ennen tarjoilua kermavaahdolla ja ohuilla limettiviipaleilla. Ripota pinnalle raastettua limetinkuorta.
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Parsaa Pekonilla ja Hollandaise-kastiketta
♥ Hyvää Äitienpäivää 11.5.2014 ♥
Meidän perheen äitienpäivää vietetään jo äitienpäiväaattona eli lauantai iltana, yleensä hyvän illallisen merkeissä. Niin tänäkin vuonna. Tänään aamulla ihanan ja herkullisen aamiaisen jälkeen suuntasimme mummuloihin. Lounas syötiin tänä vuonna minun vanhempien luona ja kahvit juotiin miehen lapsuudenkodissa..mummut eli äitimme ovat kestittäneet näin jo viimeiset 14 vuotta ts.siitä saakka kun minustakin tuli äiti ♥
Eilen, Äitienpäivä-päivällisellämme nautimme Parsaa Pekonin kera & Hollandaise kastikketta, pääruuaksi mieheni paistoi Härän uĺkofileitä uuniperunoiden kanssa ja jälkiruokana oli Pannacottaa valkosuklaalla sekä vadelmilla.
Parsa Pekonilla Hollandaise kastikkeen kera
neljälle
16 Parsaa
1 tl suolaa
8 puolitettua Pekoni viipaletta
2 rkl oliiviöljyä paistamiseen
Leikkaa Parsoista puisevat alaosat noin 3-4 cm matkalta. Kiehauta nopeasti suolatussa vedessä 3-4 minuuttia. Puolita Pekonit ja rullaa ne parsojen ympärille. Paista paistinpannulla parsoja kunnes pekoni on saanut väriä. Asettele parsat lautasille jossa on lämmintä Hollandaise-kastiketta 1-2 rkl /ruokailija
.
Hollandaise-kastike
150 g voita
3 keltuaista
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
1-2 rkl sitruunamehua
Sulata voi kasarissa mutta älä anna sen ruskistua. Erottele keltuaiset tehosekoittimeen ja sekoita ne täydellä teholla sekaisin. Anna voin hieman jäähtyä ja kaada se sitten koneen käydessä ohuena nauhana keltuaisten joukkoon. Lisää paksuun ja sileään kastikkeeseen suola, pippuri sekä sitruunanmehu ja käytä konetta vielä hetki. Tarjoile kastike heti keitetyn parsan kanssa.
lauantai 3. toukokuuta 2014
Vanilja -Suklaapuustit
Kun pullahammasta alkaa kolottaa sille ei voi mitään ja silloin on vaan heti ryhdyttävä pullan leivontaan. Muutama viikko sitten leivoin iki-ihania puusteja, vanilija-suklaa täytteellä. Rouhitun suklaan voit korvata myös Marianne karkkimurskalla.
Vanilja- Suklaapuustit
1 annos perustaikinaa
ohjeen voit katsoa täältä
Täyte
2 dl suklaarouhetta tai Marianne karkkimurskaa
2 dl valmista vaniljakastiketta (esim.Flora vanilla)
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 kananmuna voiteluun
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinanpalat suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sekoita täytettä varten vaniljakreemijauhe vaniljakastikkeeseen ja levitä se levyjen päälle (tai levitä puolet täytteestä levjen päälle ja jätä loppu koristeluun, kaada se silloin kuumien pullien päälle ja anna jäähtyä).
Ripottele suklaa tai karkkirouhe tasaisesti taikinalevylle ja rullaa tiukalle. Leikkaa rullat noin 3 cm viipaleiksi. Anna kohota liinan alla noin 15 min. Voitele pullat ja paista 225 asteessa noin 12-15 min.
Vanilja- Suklaapuustit
1 annos perustaikinaa
ohjeen voit katsoa täältä
Täyte
2 dl suklaarouhetta tai Marianne karkkimurskaa
2 dl valmista vaniljakastiketta (esim.Flora vanilla)
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 kananmuna voiteluun
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinanpalat suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sekoita täytettä varten vaniljakreemijauhe vaniljakastikkeeseen ja levitä se levyjen päälle (tai levitä puolet täytteestä levjen päälle ja jätä loppu koristeluun, kaada se silloin kuumien pullien päälle ja anna jäähtyä).
Ripottele suklaa tai karkkirouhe tasaisesti taikinalevylle ja rullaa tiukalle. Leikkaa rullat noin 3 cm viipaleiksi. Anna kohota liinan alla noin 15 min. Voitele pullat ja paista 225 asteessa noin 12-15 min.
torstai 1. toukokuuta 2014
Vappumunkit
Mikä onkaan parempaa kuin tuoreet munkit..ja niitä on saatava ainakin vappuna ♥ Tänä vuonna vappumunkit syntyivät pikapikaa ja samalla tuli testattua uutta reseptiä. Munkkeja ei tarvitse kohottaa vaan ne voit paistaa heti kun olet tehnyt taikinan. Tällä kertaa tein ohjeen kaksinkertaisena. Kuorrutin munkit suklaalla, suklaa jämähti ja sitä tuli liian paksuhkosti mutta onneksi se ei vaikuttanut makuun.
Vappumunkit
noin 10 kpl
250 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/3 tl ruokasoodaa
50 g voita
50 g sokeria
150 g maitorahkaa
2 kananmunaa
1/2 dl maitoa
Paistoon
1 litra ruokaöljyä
Kuorrute
1 dl sokeria tai
sulatettua suklaata
Sulata voi. Mittaa kaikki ainekset, maitoa luukuunottamatta kulhoon ja vatkaa sekaisin. Lisää maito vähitelen joukkoon ja sekoita hyvin, tasaiseksi massaksi.
Kuumenna öljy pienessä kattilassa 165-170 asteiseksi. Nosta parilla lusikalla munkkitaikinaa kuuman öljyn joukkoon ja paista noin 3 minuuttia per puoli. Nosta valmiit munkit hetkeksi talouspaperin päälle valumaan ja kierittele sen jälkeen sokerissa tai kuorruta suklaalla.
Herkuttele tuoreilla ja ihanan pehmeillä pikamunkeilla.
VINKKI: hieman alempi ja hieman pidempi paistolämpötila kuin tavallisten munkkien kanssa. Eka munkki kannattaa halkaista ja katsoa, että se on kypsä. Niin pystyt arvioimaan munkkien tarkemman paistoajan.
![]() |
Hauskaa vappua! |
Vappumunkit
noin 10 kpl
250 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/3 tl ruokasoodaa
50 g voita
50 g sokeria
150 g maitorahkaa
2 kananmunaa
1/2 dl maitoa
Paistoon
1 litra ruokaöljyä
Kuorrute
1 dl sokeria tai
sulatettua suklaata
Sulata voi. Mittaa kaikki ainekset, maitoa luukuunottamatta kulhoon ja vatkaa sekaisin. Lisää maito vähitelen joukkoon ja sekoita hyvin, tasaiseksi massaksi.
Kuumenna öljy pienessä kattilassa 165-170 asteiseksi. Nosta parilla lusikalla munkkitaikinaa kuuman öljyn joukkoon ja paista noin 3 minuuttia per puoli. Nosta valmiit munkit hetkeksi talouspaperin päälle valumaan ja kierittele sen jälkeen sokerissa tai kuorruta suklaalla.
Herkuttele tuoreilla ja ihanan pehmeillä pikamunkeilla.
VINKKI: hieman alempi ja hieman pidempi paistolämpötila kuin tavallisten munkkien kanssa. Eka munkki kannattaa halkaista ja katsoa, että se on kypsä. Niin pystyt arvioimaan munkkien tarkemman paistoajan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
























