sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Tomaatti-rucola piirakka

Huomasin että tälläinen ohje oli jäänyt luonnoskansioihin..no, nyt sekin on vihdoin ja viimein postattu. Hyvä gluteeniton peruspiirakka noutopöytään tai lounaaksi salaatin kanssa.





Tomaatti-rucola piirakka
Gluteeniton

POHJA
100 g voita
3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
2 rkl kylmää vettä
TÄYTE
2-3 tomaattia siivuina
noin 2 dl rucolaa
2 kananmunaa
2 valkosipulinkynttä, puristettuna
2 dl ranskankermaa
1 dl maitoa
suolaa
noin 100 g valmiiksi viipaloitua mozzarellajuustoa
PINNALLE
Rucolaa

Sekoita keskenään kaikki ainekset pohjaa varten. Painele taikina piirakkavuokaan, peitä kelmulla ja anna levätä jääkaapissa noin 20 min. Pistele haarukalla piirakkapohja ja esipaista noin 10 min

Sekoita keskenään ranskankerma, kananmunat, maito ja valkosipuli. Mausta suolalla. Sekoita joukkoon puolet rucolasta.Kaada munaseos piirakkapohjan päälle. Ripottele loput rucolasta päälle mutta muista jättää vielä “koristelurucola”. Viiipaloi tomaatit ja levitä ne piirakalle siten, että ne peittävät koko pinnan. Laita viimeiseksi mozzarellasiivut tomaatin päälle ja ripottele loput rucolat pinnalle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 min.



maanantai 18. toukokuuta 2015

Banoffee jälkkäri


Viikonloppuna grilliherkkujen jälkeen herkuteltiin Banoffee jälkkärillä, jonka tarjosin tällä kertaa laseista..aikas helppo ja ihanan makea lopetus...banaani & toffee yhdessä on vaan niin superhyvää...mutta jos haluaa tehdä Banoffee kakun kannattaa katsoa ohje täältä.


EDIT kuvat päivitetty 16.5.2020









BANOFFEE JÄLKKÄRI
4 annosta

3 banaania
2 dl vispikermaa
100g rahkaa
1 tl vaniljasokeria
2/3 purkkia karamellisoitua kondensoitua maitoa
6 Digestive-keksiä
KORISTEEKSI
diggestivemuruja, kaakaojauhetta 
tai mansikoita ja suklaarouhe


Vatkaa kerma, lisää rahka sekaan ja mausta vaniljasokerilla. Laita keksit pakastepussiin ja murskaa keksit esim.lihanuijalla tai kaulimella pieneksi.Leikkaa banaanit pieniksi kuutioiksi. Avaa karamellisoitu kondensoitumaito purkki ja sekoita sisältö tasaiseksi.

Ripottele lasin pohjalle keksimurua. Laita banaanikuutiot keksimurujen päälle. Levitä kinuski banaanien päälle. Lisää kerma-rahkavaahto kinuskin päälle. Aloita alusta eli seuraavaan kerrokseen ensin keksimurut, sitten banaani, kinuski ja kerma-rahka, koristele lopuksi keksimuruilla, kaakaojauheella tai mansikoilla ja suklaarouheella. Jäähdytä hetki jääkaapissa ja nauti.




sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Grilliherkkuja

Viikonloppuna grillattiin, eikä ollut edes eka kerta tänä vuonna...grillissä on helppo valmistaa koko ateria kunhan valmistelee kaiken tarvittavan etukäteen. Tällä kertää mies grillasi possunkasleria jonka olin marinoinut tällä ohjeella, vaihdoin vain mehun cokikseen. Kyytipojaksi valmistin täytettyjä tomaatteja sekä herkkusieniä. Piste iin päälle oli vielä grillatut parsat sitruunamehulla ja sinihomejuustomuruilla.




Täytetyt tomaatit
4 henk.

4 isoa tomaattia
puoli pkt Koskenlaskija sulatejuustoa
ruohosipulia

Leikkaa tomaateista lakit ja koverra sisälmykset pois, muista leikata myös pohjasta pieni pala pois jotta tomaatit pysyvät pystyssä. Murustele sulatejuusto ja lisää se tomaattien sisälle. Ripottele päälle ruohosipulia. Laita kannet päälle ja grillaa kypsiksi.





Täytetyt herkkusienet
4 henk.

4 isoa herkkusientä
sipulia
fetajuustoa, tuorejuustoa tai sulatejuustoa
4 viipaletta pekonia


Irroita sienistä lakit irti. Hienonna ne sekä sipulit. Paista sipuleita hetki voinokareessa paistinpannulla. Lisää joukkoon hienonnetut sientem jalat ja juusto. Sekoita hyvin ja täytä sienet. Kiepauta sienien ympärille pekoni viipaleet ja grillaa kypsiksi.



lauantai 16. toukokuuta 2015

Parsapasta

Tämä ihana ohje löytyi Maku-sivustolta ja vei kyllä kielen mukanaan.Vihreästä parsasta on tullut yksi tämän kevään lempiherkuistani...välillä täytyy ihan ihmetellä, että mitä olen syönyt ennen ;-) Yksinkertaiset maut ovat kyllä parhaita!




Parsapasta
4 henkilölle


250 g parsaa (vihreää)
1 rkl rypsiöljyä
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 dl ruokakermaa
1 kpl sitruuna tai lime
50 g parmesaanijuustoa
1/2 dl tuoretta basilikaa
 LISÄKSI
300 g pastaa


Poista parsoista kovat kannat. Kuori parsat ohuelti ja paloittele ne pätkiksi. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta ja lisää siihen hieman öljyä.

Kuumenna öljy pannussa. Kuullota parsapaloja nopeasti melko kovalla lämmöllä, kunnes ne saavat hieman väriä. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kerma ja kiehauta seos. Mausta sitruunan kuoriraasteella ja -puristetulla mehulla. Tarkista maku.

Sekoita parsakastike keitetyn pastan joukkoon. Viimeistele parmesaanilastuilla ja halutessasi basilikalla. Tarjoa heti.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä 10.5.2015

 

Sylin täydeltä keväisiä terveisiä kaikille Äideille!



Meilläkin vietetään tänään äitienpäivää niinkuin monena muunakin vuonna...vaikka heräisin ajoissa, minua on vannotettu, etten saisi nousta sängystä ennenkuin aamupala on valmis...siispä olen oppinut että äitienpäivänä saan nukkua pitkään ja heräillä/venytellä kaikessa rauhassa...

Kevään aikana olen nauttinut lähes joka aamu smoothien, usein rahkaan tehtynä joko marjoilla tai hedelmillä, mutta tänään sainkin herkku smoothien, joka viisveisasi kaloreista mutta joka maistui taivaalliselta...yllättävää, että lempi kakustani eli juustokakusta voisi varioida näin ihanan herkun...joka oikeasti maistuu Mansikka-juustokakulle...erittäin kokeilemisen arvoista ♥




Mansikka-juustokakkusmoothie
1 iso tai 2 pientä annosta

200 g tuorejuustoa esim. 3 % Philadelphian tuorejuustoa
1 dl mansikoita
1 1/2 dl maitoa
5 Diggestive keksejä tai Marie keksejä
2-3 rkl tomusokeria
rouhittua vaniljaa/vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset sekaisin blenderissä. Tarkista maku. Koristele keksin murusilla.



Tänä vuonna tytöt ja mies olivat loihtineet herkullisen aamupalan minulle johon kuului smoothien lisäksi mm. paistettua munakasta, sieniä ja tomaateja...nam.


perjantai 8. toukokuuta 2015

Kahden värin browniekakku

Suklaan ja tuorejuuston marmoroimat browniet voi leipoa myös kakuksi. Ohje on muutaman vuoden takaa Yhteishyvä-lehdestä, joka on ollut luottoherkkuni jo monissa juhlissa...tänään päätin kokeilla brownie-paloista kakku-versiota ja hyvin onnistui puolitettuani ohjeen...Kakku on parhaimmillaan jääkaappikylmänä ;-)



Kahden värin browniekakku
noin 10 henk.


SUKLAATAIKINA
130 g tummaa suklaa
100 g voita
1 dl sokeria
3 kananmunaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl vaniljasokeria
1/2 tl leivinjauhetta
TUOREJUUSTOKERROS
1 prk (a' 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 rkl vehnäjauhoja
VOITELUUN
1 rkl voita


Laita 24 cm irtopohjavuokaan pohjalle leivinpaperi, voitele vuoan pohja ja reunat. Sulata rasva mikronkestävässä astiassa ja lisää suklaa paloina. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Vaahdota sokeri ja munat. Lisää jäähtynyt suklaa-voisula. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita ne taikinaan. Kaada taikina vuokaan.

Valmista tuorejuustokerros. Notkista tuorejuusto ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää muna kokoajan sekoittaen. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Nosta seoksesta nokareita suklaataikinan päälle. Tee haarukalla aaltoja taikinan pintaan niin, että suklaa- ja tuorejuustokerros marmoroituvat kevyesti (kerosten ei ole tarkoitus sekoittua kokonaan).


Paista kakku 175 asteisessa uunissa keskitasolla noin 35 minuttia. Kakku saa jäädä sisältä pehmeän kosteaksi. Jäähdytä kakku hyvin. Koristele valkosuklaalla tai mansikoilla.



lauantai 2. toukokuuta 2015

Mango-Ananas smoothie



Eilisen brunssin eksoottinen smoothie..sopivan makeaa ja ihanan paksua.




Mango-Ananas smoothie

2 henk.

noin 1 1/2 dl ananasta
1 tlk säilykemangoa
1 limetin mehu
1-2 dl kookosmaitoa
(1/2-1 dl vettä)


Laita pakastimeen kohmettumaan ananakset noin tuntia aikaisemmin. Laita blenderiin säilykemangoa ja purista  limetin mehu. Lisää kohmettuneet ananakset ja soseuta ne. Lisää  kookosmaitoa makusi mukaan ja sekoita vielä lisää. Jos haluat pirtelöstä juoksevampaa, lisää vielä  vettä ja sekoita hyvin.