Kesäkurpitsa eli zucchini on hyvää sellaisenaan, mutta
parhaiten se sopii kypsennettäviin ruokiin. Yksi suosittu tapa nauttia kesäkurpitsaa, on täyttää se
jauhelihalla ja/tai kasviksilla ja gratinoida uunissa...launtain lohturuokaa parhaimmillaan ;-)
Täytetty zucchini
1 annos
puolikas kesäkurpitsa
TÄYTE
puolikas sipuli silputtuna
100 g jauhelihaa
mustapippuria, savupaprikaa, chiliä, suolaa
keitettyä riisiä noin 1 -1 1/4 dl
paprikaa kuutioina
Paista sipuli ja jauheliha pannulla kypsäksi, mausta seos. Lisää joukkoon keitetty riisi ja kuutioitu paprika, sekoita täyte. Koverra lusikalla kesäkurpitsasta keskusta pois. Täytä jauheliha-riisi täytteellä ja kypsennä 200 asteessa noin 15 minuuttia.
lauantai 28. helmikuuta 2015
lauantai 21. helmikuuta 2015
Kermainen Tomaatti-maissi-paprikakeitto
Hiihtoloma on vihdoin alkanut...JEE...paljon yhdessäoloa ja ulkoilua perheen kanssa...ruokakin saa olla aika simppeliä. Tämän keiton alkuperä juontaa juurensa jälleen amerikkaan. Maissit ja paprika rouskuvat mukavasti suussa ja tuovat samalla makua tomaattiseen sosekeittoon. Keitto on helppo valmistaa, mutta vaatii pitkän kypsentämisen...juuri sopivaa ruokaa ulkoilemisen jälkeen. Kyytipojaksi kannattaa tarjota grillattua juustoleipää (voileipägrillissä tai parilapannulla).
Kermainen Tomaatti-maissi-paprikakeitto
8 annosta
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 sipuli pilkottuna
suolaa, mustapippuria, savupaprikaa
2 prk (a' 70 g) tomattipyreetä
4 tlk (a' 400 g) tomaattimurskaa
1 punainen paprika
1 tlk ( a' 340 g) maissia
2 1/2 dl ruokakermaa
LISÄKSI
grillattua juustoleipää
Kuumenna öljy isossa paksupohjaisessa kattilassa. Lisää valkosipuli ja sipuli sekä mausteet. Lisää tomaattipyree ja sekoita pari minuuttia. Lisää 5 dl vettä, tomaattimurskat ja suola. Peitä kannella ja anna kiehua hiljalleen 45 minuuttia.
Paahda tai grillaa paprika + öljy paistinpannulla tai uunin grillivastuksen alla 3-4 minuutiia. Poista siemenet ja kuutio paprika. Soseuta tomaattiseos sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon maissi ja paprika. Säästä hieman kumpaakin koristeluun.. Lisää kerma. Anna kiehua hiljalleen ilman kantta vielä 30-45 minuuttia. Koristele keitto maissilla ja paprikalla ja tarjoile kuumana grillatun juustoleivän kanssa.
Grillattu juustoleipä
1 annoa
2 paahtoleivän viipaletta
2 rkl voita
60 g täyteläistä juustoa esim. cheddaria raastettuna
Levitä leiville joka puolelle voita. Laita väliin juustoraaste ja toinen leipäviipale päälle. Grillaa voileipägrillissä kunnes pinta on saanut väriä ja juusto sulanut. Halkaise leipä vinottain kahdeksi erillisiksi kolmioleiväksi.

torstai 12. helmikuuta 2015
Maccaron
Ihanaa pinkkistä päivää!
Tulipa testattua Maccaron leivoksia...ja täytyypä todeta että vielä on paljon opittavaa. Olihan ne syötäviä mutta oli tosi vaikea saada niistä samankokoisia ja ihanan pikkuruisia..sillä nyt niistä tuli vähän liian suuria...eikä täytekiiselikään ihan nappiin onnistunut mutta uskon ja luotan, että opin niiden tekemisen ennen kesää...sillä haaveena on tehdä Maccaroneja esikoisen rippijuhliin.
Loistava ohje maccaronien valmistamiseen löytyy täältä Unelmaa leipomassa blogista...ja seuraava ohjekin on kopsattu juurikin sieltä.
Melko nopeita nämä oli valmistaa, joten niillä voi vaikka ilahduttaa ystävää Ystävänpäivänä 14.2.2015.
Kaakao Maccaron
100 g valkuaista (noin 3 kpl)
25 g sokeria
110 g mantelijauhetta
190 g tomusokeria
12 g kaakaojauhetta
TÄYTE
vadelma-suklaa levy
Valmista
maccaron-kuoret sihtaamalla mantelijauhe, kaakaojauhe sekä tomusokeri,
ja sekoita ne hyvin keskenään. Sihtaa tarvittaessa useampaan
kertaan, jotta saat kaikki kokkareet pois! Vaahdota valkuaiset ja lisää
sokeri pienissä erissä joukkoon. Anna vaahtoutua kovaksi vaahdoksi.
Yhdistä valkuaisvaahto ja keskenään sekoitetut ja siivilöidyt
mantelijauhe, kaakaojauhe sekä tomusokeri nuolijalla käännellen. Sekoita
tasaiseksi massaksi.
Jos sekoitat liikaa, taikinasta tulee liian löysää
ja sitä ei voi enää pelastaa. Mikäli sekoitat liian vähän, macaroneihin
jää pursotettaessa huippuja, jotka eivät laskeudu tasaisiksi.
Sekoittamalla pystyt siis määrittämään taikinan paksuuden. Testaa
taikinan paksuutta laittamalla vähän massaa esim. leivinpaperin päälle.
Pintaan pitäisi muodostua kevyt huippu, joka laskeutuu vähitellen
sileäksi ja tasaiseksi pinnaksi.
Pursota massasta haluamasi kokoisia
ympyröitä. Kopauta peltiä pari kerta voimakkaasti pöytää vasten, jotta
ilmakuplat lähtevät pois. Anna macaron-kuorien levätä pellillä vähintään
vartin verran, kunnes niiden pintaan on muodostunut kalvo, joskus voi mennä puolikin tuntia. Kokeile
sormella varovasti macaronien pintaan muodostunutta kalvoa, mikäli
sormeen ei tartu taikinaa, ne ovat valmiita uuniin.
Paista
150-asteisessa uunissa alatasolla, mikäli paistat useamman pellillisen
samaan aikaan, voit käyttää kiertoilmaa, tarkista tuolloin oman uunisi
oikea lämpötila! Paista noin 15-25 minuuttia, kuorien koosta riippuen.
Kun kuorien pinta tuntuu kovalta ja ne irtoavat leivinparista, niin
valmista on! Anna kuorten jäähtyä, ja siirrä ne sen jälkeen varovasti
pois pelliltä. Pursota tai levitä sulatettua vadelma-suklaata maccaron kuorille ja paina toinen kuori kevyesti kanneksi.
tiistai 3. helmikuuta 2015
Marsipaanilla kuorutettu unelmatorttu
Esikoinen täytti viime viikolla viisitoista ja sunnuntaina keiteltiin kahvit isovanhemmille sekä kummeille. Teemana oli vaalenpunainen ja gluteenittomat tarjottavat. Makeaa mahantäydeltä tuttuun tapaan.
Menu
*
Marsipaanilla kuorrutettu unelmatorttu
*
*
Maccaron leivokset
*
Tomaatti-rucola piirakka
*
kahvi, tee
Samalla tuli testailtua uusia reseptejä, kuten suklainen pavlova ja pinkkejä sekä suklaisia maccaron pikkuleipiä. Luottoherkku unelmatorttu on varma herkku kahvipöytään, joka tuo oman lapsuuden mieleen, nyt vain tuunasin tortun tälle vuosikymmenelle eli kuorrutin teeman mukaan vaalenpunaisella marsipaanilla ;-)
noin 10 palaa
Gluteeniton
3 munaa
1 1/2 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
200 g voita
4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
PÄÄLLE
1 pkt (a' 250 g) marsipaania
KORISTELUUN
3 rkl sokerihelmiä
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos munavaahtoon. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipannulle ja paista 225 asteessa noin 5 minuuttia. Kumoa kypsä levy sokeroidulle leivinpaperille. Irrota paistopaperi levyn pinnalta. Anna jäähtyä.
Vaahdota täytteen sokeri ja pehmeä voi. Lisää vaniljasokeri ja keltuaiset. Sekoita tasaiseksi. Levitä täyte tortulevylle ja kääri rullalle. Kiedo torttu tiukasti folioon. Anna maustua viileässä vähintään tunti.
Kauli marsipaani kahden kelmun välissä ohueksi levyksi (käytä apuna tomusokeria). Nosta marsipaani kaulimen avulla kääretortun päälle. Käännä reunat tortun alle. Painele halutessasi sokerihelmiä tai muita koristeia tortun pinnalle.
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Suklainen pavlova
Tämä herkullinen suklaapavlova täyttää kaikki upean jälkiruoan vaatimukset. Se on täyteläinen, rapea ja pehmeä, tahmainen, suklainen, tuhti ja sormia nuoltavan herkullinen...mutta kaipaa seurakseen raikkaita hedelmiä.
Suklainen pavlova
noin 20 henk.
Gluteeniton
PAVLOVAAN
8 munaa
3 1/4 dl sokeria
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl valkoviinietikkaa
TÄYTTEESEEN
5 dl kermaa
1 rkl sokeria
200 g suklaata (käytin tummaa- sekä maitosuklaata)
(loraus likööriä)
KORISTEEKSI
esim. kuivattuja karpaloita
pecan-pähkinöitä
tummia viinirypäleitä
maccaron pikkuleipiä
Vatkaa huoneenlämpöisiä
munanvalkuaisia vatkaimella kunnes vaahto alkaa vaalentua ja vaahtoon
jää pehmeitä huippuja. Varaa tähän tarpeeksi iso kulho tai tee resepti
kahdessa osassa. Lisää sen jälkeen sokeria ruokalusikka kerrallaan ja
vatkaa vaahtoa kiiltäväksi ja kovaksi. Tarkista että sokeri
on liuennut vaahtoon ottamalla pala vaahtoa sormiesi väliin. Jos
vaahdossa on sokerirakeita, vatkaa kunnes ne liukenevat. Kun vaahto on jämäkkää, sihtaa joukkoon kaakaojauhe, lisää viinietikka ja sekoita
varovasti lastalla tasaiseksi.
Levitä marenkivaahtoa uunipellille kolmeksi pyöreäksi pohjaksi (halkasija noin 20 cm) tai kahdeksi isoksi pyöreäksi pohjaksi (silloin marenkia jää hieman yli mutta voit tehdä pieniä marenkeja lopusta). Jätä reunat hieman
paksummiksi kuin sisus niin saat lusikoitua täytteen pavlovan keskelle
myöhemmin. Paista kiertoilmauunissa 120 asteessa vähintään tunti.
Marenki on valmista kun reunat tuntuvat kovilta mutta keskeltä varovasti
painettaessa sisus tuntuu pehmeältä. Sammuta uuni, avaa luukku ja anna
jäähtyä kunnolla uunin sisällä.
Valmista täyte vatkaamalla kerma ja
sokeri vaahdoksi. Pilko suklaa pineksi paloiksi kuumutta kestävään
kulhoon. Lorauta likööriä suklaiden päälle ja sekoita tasaiseksi. Lisää suklaaseos
kermavaahdon joukkoon. Pyöräytä muutaman kerran lastalla ja annostele
pavlovakerrosten väliin. Koristele hedelmillä, marjoilla ja pähkinöillä.
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Trendikäs Brookies
Viime syksynä tuli testattu tätä Ameriikan herkkua New Yorkin Brooklynistä...enkä suotta kokeillut ;-)
Tämän suussa sulavan suklaaihanuus syntyy, kun kaksi herkkua yhdistetään eli brownies + cookies = brookies. Tahmean kostea brownie saa mukavan vastaparin rapeasta keksistä. Alkuperäinen ohje löytyy Kinuskikissan sivuilta.
160 g voita
100 g tummaa suklaata
2 ½ dl sokeria
¼ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
COOKIE-TAIKINA
125 g voita tai margariinia
1 ¼ dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
75 g suklaarouhetta
Sulata voi kattilassa. Lisää suklaapalat voisulaan. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Lisää yksitellen sokeri, suola, vaniljasokeri, munat ja jauhot.Vuoraa reunallinen uunivuoka (n. 17 x 27 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia. Pohja jää silloin hyvin taikinaiseksi mutta se on kuitenkin koko leivoksen paras juttu! Jos kuitenkin haluat aavistuksen kiinteämmän pohjan, jatka esipaistoaikaa 5 minuutilla.
Valmista seuraavaksi cookie-taikina. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Lisää leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita joukkoon jauhot muutamassa erässä ja lopuksi suklaarouhe. Lisää esipaistetun pohjan päälle cookie-taikina pieninä nokareina. Taikina saa jäädä nokareiksi, sillä ne leviävät uunissa.
Jatka paistamista noin 13 minuuttia. Anna jäähtyä. Siirrä jääkaappiin viilentymään. Leikkaa kylmänä annospaloiksi. Tarjoa halutessasi vaniljajäätelön kanssa.

Brookies
BROWNIES-TAIKINA160 g voita

tiistai 20. tammikuuta 2015
Helppo voileipäkakku
Tänään tätä helppoa voileipäkakkua saivat maistaa työkaverit..synttärini kunniaksi...he ovatkain olleet kiitettävästi mukana makutuomareina tässä blogi harrastuksessani =) Hyydytetty kakku tuo mukavaa vaihtelua suolaisiin tarjottaviin.
Helppo voileipäkakku
12 annosta
POHJA
300 g tummaa limppua
50 g sulatettua rasvaa
TÄYTE
5 liivatelehteä
200 g ruohosipulituorejuustoa tai yrttivalkosipulituorejuustoa tms.
200 g ranskankermaa
300 g kinkkkua
1 prk (n.270g) kurpitsa- tai kurkkusalaattia
(1 dl ruohosipulisilppua)
2 rkl tuoretta basilikaa
1 tl pippurisekoitusta tai mustapippuria
2 dl vispikermaa
KORISTELUUN
salaatinlehtiä
ohuen ohuita kinkkuviipaleita
kirsikkatomaatteja
(basilikaa, tuoretta kurkkua)
Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Hienonna leipä monitoimikoneella rouheeksi. (Leivästä ei tarvitse poistaa kuorta.) Sulata rasva ja sekoita joukkoon. Levitä puolet leipämurusista irtopohjavuokaan ja painele tiiviisti.
Valmista täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan ja liota niitä 10 minuuttia. Hienonna monitoimikoneella kinkku. Sekoita tuorejuusto, ransakankerma, hienonnonnettu kinkku, kurpitsa- tai kurkkusalaatti, basilikasilppu ja mausteet. Puserra liivatteista vesi pois. Liota ne 2 ruokalusikkaan kuumaa vettä. Lisää ne täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Sekoita lopuksi joukkoon vaahdotettu kerma.
Levitä täyte vuokaan leipämurupohjan päälle. Levitä loppu leipämuru täytteen päälle. Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä kylmässä seuraavaan päivään. Tässä vaiheessa kakun voi myös pakastaa.
Irrota kakku vuosta ja sivele pintaan ohuelti tuorejuustolla, tällöin koristeet pysyvät paremmin. Vinkki! Itse aion seuraavalla kerralla laittaa kaikki leipämurut pohjalle ja laittaa koristeet suoraan kinkkutäytteen päälle, sillä tuorejuuston levittäminen murujen päälle on aika haastavaa. Lopuksi koristele salaatinlehdillä, ohuilla kinkunsiivuilla ja kirsikkatomaateilla.
Vinkki! Kivoja koristeita saa erilaisilla muoteilla, paina muotti esim. tuorekukkusiivuun ja laita "kuvio" koristeeksi. Nyt käytin sydänmuottia, myös kukkamuotilla saa kivoja koristeita voileipäkakkuun.

![]() | |||||
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Cobbin salaatti
Ruokaisa Cobbin salaatti on amerikkalainen klassikko. Tarinan mukaan se
on saanut alkunsa Hollywoodista v.1937, jossa kiireinen ravintoloitsija Robert
Cobb valmisti oman ruokansa yli jääneistä raaka-aineista ravintolan
sulkeuduttua. Ainekset muistat helposti englannin kielestä EAT COBB
eli Egg, Avocado, Tomato, Chicken, Onion, Bacon, Blue cheese.
Cobbin salaatti
4 annosta
1 pkt (n.430 g) maustamamatonta broilerinleikettä
merisuolaa
rouhittua mustapippuria myllystä
1 rkl öljyä
LISÄKSI
1/2 jäävuorisaattia
2 isoa tomaattia
2 avocadoa
1 limetin mehua
100 g sinihomejuustoa
1 pkt (140-170g) pekonia
KASTIKE
1/2 dl punaviinietikkaa
1 rkl sinappia
1 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria myllystä
3/4 dl oliiviöljyä
Ruskista broilerinleikkeet öljyssä. Hauduta kypsiksi kannen alla. Mausta suolalla ja pippurilla. Kääri leikkeet folioon vetäytymään.
Huuhdo salaatti ja revi se pienemmäksi. Poista tomaateista kannat ja siemenet. Kuutioi tai suikaloi ne. Halkaise avocadot, poista kivet ja koverra sisus lusikalla. Pirskota päälle hieman limemehua. Murenna juusto. Paista pekonit rapeiksi pannulla ja siirra ne talouspaperille. Leikkaa saksilla tai veitsellä pekonit pienemmiksi paloiksi.Viipaloi broilerin leikkeet.
Valmista kastike. Sekoita etikka, sinappi, hunaja, suola ja pippuri. Lisää öljy vähitellen koko ajan sekoittaen kunnes kastike on tasaista ja sakeaa. Nosta laakealle vadille salaattia ja lisää muut ainekset. Valuta päälle kastike tai tarjoa erikseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)