tiistai 26. marraskuuta 2013

Jouluun valmistautuminen!

Ensimmäiset joulutortut paistettiin viikonloppuna ja niiden kanssa nautittiin höyryävän kuumasta ja mausteisesta glögistä. Ihanaa!


Jouluun valmistautuminen alkaa meillä aina Katariinan (25.11.) päivän aikaan marraskuussa. Silloin laitan ensimmäiset "jouluvalot" ulos ja sisälle. Tänävuonna valaistusta piti oikein miettiä, koska koiramme on innostunut kaikista johdoista joten takapihan Sireenit saivat jäädä ilman valoja. Sen sijaan ulkovaraston edustalla oleva ruukku ja köynnöskehikko sai valaistuksen, myös terassille laitoin metalliseen köynnösspiraaliin valoja, sekin piti nostaa pöydälle koiran ulottumattomiin. Tyttöjen huoneeseen laitettiin myös jouluvaloja ikkunaan. Perinteisen joulukynttelikön sytytän vasta ensimmäisenä adventtina eli ensi sunnuntaina 1.12.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Isänpäivän aatto 9.11.

Vietimme lasteni isän ja mieheni isänpäivää jo isänpäivän aattona lauantaina, koska perinteisesti isänpäivä kuluu vieraillen lapsuudenkodeissamme isäni ja mieheni isän luona. Toisessa syödään ja toisessa kahvitellaan. Tällä kertaa valmistin isänpäivä aatoksi Pulled Porkia eli revittyä possunlihaa. Ensikertaa maistoin Pulled Porkia Usassa vuonna 2006  mutta vasta nyt sain aikaiseksi valmistaa sitä itse. Hyvää tuli ja aion tehdä sitä toistekin.


Yksi hyvä ohje Pulled porkin valmistamiseen löytyy 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hallowen

Mitenkäs Hallowen viikonloppu on teillä sujunut?


Meillä kauhuiltiin perjantai iltana rekvisiitan kera kauhealla Kurpitsakeitolla, hurjalla Härällä & sihisevällä Suppilovahverokastikkeella & karmivalla Kesäkurpitsalla, jälkkäriks vielä outoa Omenapiirakkaa...kaikesta huolimatta ruoka oli syötävää vaikka pöytäseurana olikin "Harry Potter" ja "Ihmiskissa" ;)



torstai 5. syyskuuta 2013

Mokkapaloja



Tänään leivoin mokkapaloja pari pellillistä tyttären luokan järjestämään discoon. Ohje on mitä helpoin: rasva ja keitetty kahvi kuumennetaan, nyt vaihdoin kahvin veteen. Kuivat aineet sekoitettiin keskenään ja lopuksi lisättiin kananmunat sekä rasva-vesiseos. Sekoitus ja uuniin varttiksi. Kuorrutus päälle ja herkutteleen...


Mokkapalat
pellillinen
 
200 g voita
3 1/2 dl kahvia tai vettä
5 dl vehnäjauhoja 
3 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa 

Kuorrutus
75 g voita
3/4 dl kahvia
6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
Päälle
strösseleitä


200 astettta / 15 min

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Omenoita omasta puusta!

Saimme ensimmäistä kertaa omenapuistamme satoa, mahtavaa!! Toiseen puuhun tuli keväällä vain yksi kukka mutta toiseen tuli kymmeniä. Kukista kehittyi pikkuomenia joista putosi maahan ennen kypsymistä parisenkymmentä, harmi. Tänään keräilin vihdoin satoa puusta ja ihastelin kuinka kauniita ja suuria niista oli tullut, kolmen vuoden odotus palkittiin.



Tänään aloitin myös uuden harrastuksen, blogin kirjoittamisen. Ajatuksena on kirjata ylös ruoka-ja leivontaohjeita joita valmistan ja joista itse pidän. Ohjeet ovat usein aarrearkustani eli lukemattomista ruokalehdistä tai muista vuosien varrella keräämistäni ohjeista. Myös keittokirjat ja ruokablogit ovat innoitukseni lähteenä. Kaunis kattaus on myös lähellä sydäntäni ja saatampa kuvata myös onnittelukortteja joita olen tehnyt hyvällä menestyksellä työkavereille ja vähän muillekin. Ehkäpä postaan myös muita tekemiäni kädentöitä. Tervetuloa matkaan ♡